Mutta asiaan. Leiriltä mulla ei valitettavasti ole oikeestaan kuvia, koska meitä oli siellä tosiaan n. 20 leiriläistä joista 7 oli koulu ja istuntaleirillä, millä itse olin ja me oltiin vissiin ikähaarukkaa 14-19. Loput oli yleisleiriläisiä ja vanhimmat heistä taisi olla jotain 12 vuotiaita. Joten mun kameran käyttö ei ymmärrettävästi ollut niille pienille kovin tuttua ja ne kuvat mitä ne oli sillä saanut otettua oli vähän tarkentunut huonosti tai ruutuun ei mahtunut kun hepan pää :-( Mutta arvostan että ne ees yritti kuvata meitä!
Oltiin tosiaan Fannin kanssa leirillä kahdestaan tänä vuonna. Oli kyllä tosi kivaa ja sain leiristä irti todella paljon! Oli kylläkin outoa mennä ratsastamaan jollain muulla hepalla kun Santulla, mutta se teki tosi, tosi hyvää. Nyt tajusin että pitäisi edes kerran kuussa tai kahdessa käydä ratsastamassa jollain eri hevosella, mieluiten opetuksessa.
Leirillä meillä oli joka päivä ensin koulutunti ja myöhemmin istuntatunti, sain sieltä niin paljon uusia vinkkejä että ne pääsikin heti kokeiluun kotona, kun menin sunnuntaina Santulle! Santtu olikin alkuvänkäilyn jälkeen tosi kiva ja ihan eri tavalla kuulolla kun aiemmin! Sainkin Katin mun mukaan pitkästä aikaa kuvaamaan ja yllättävän hyviä kuvista meistä saikin! ;-)
Viikko Kuopiossa meni tosi nopeesti oli huippu kivaa taas! Me ollaan Fannin kanssa kyllä semmonen kauhukaksikko, että saatiin välillä vähän kummastelevia katseita.. En tiedä mistä johtuu että mun henkinen ikä laskee noin kymmenellä vuodella, kun oon Fannin kanssa? No pääasia on, että meillä on hauskaa ja sitähän oli. Viljeltiin meidän ihme inside-huumoria joka väliin, ehkä liiankin kanssa..
Kuopio on jotenkin niin kiva kaupunki! Päästiinkin vähän tutustumaan siihen kun kävin moikkaamassa mun yhtä superhyvää kamua Ritaa, jota en ollu ikinä aiemmin nähny livenä. Tutustuttiin netissä ja ollaan myös puhelimen välityksellä pidetty yhteyttä ja oli tosi kiva nähä ihan oikeesti! ♥ Hassua miten joku netistä tutuksi tullut kaveri voi tulla niin hyväksi ystäväksi ja olla niin samalla aaltopituudella.. Ois muuten kiva tietää onko kellään muilla superhyviä nettikamuja? :-)

Kuvituksena tosiaan noita sunnuntaisia Santtu kuvia ja kehityksen meidän välisessä yhteistyössä voi nähdä! Nyt osaan jo vähän lukea ja tulkita Santun välillä vähän omituista mieltä ja varautua sen käytökseen. Santtu on myös kasvattanut mun kärsivällisyyttä aika paljon, mikä on ainoastaan positiivista!
Nykyään jaksan tehdä tuhat toistoa hermostumatta, niin kauan että onnistutaan edes kerran. Ennen saatoin menettää hermoni ja lopettaa koko tehtävän tosi nopeasti, jos se ei heti sujunut. En kylläkään hevosta semmoisessa tilanteessa rankaissut, vaan heitin ohjat pois ja joko aloin tehdä jotain muuta tai kävelin vaan pitkin ohjin kenttää ympäri iäisyyden. Vielä pitäisi saada vähän rahaa käydä säännöllisesti tunneilla, jotta kehityksen suunta olis edelleen eteenpäin!
Tämmöstä hepparintamalla tällä kertaa, jos teillä ois jotain mielipiteitä jostain postaukseen liittyvästä (tai miksei liittymättömästäkin) niin luen mielellään kommentteja! :-)