Moving in soon!

Saatiin loppuviikosta ihania uutisia meidän asunnonvälittäjältä! Sen meidän vuokrakämpän asuntokaupat on nimittäin vihdoin saatu jotenkin selvitettyä (en edes tiedä mikä kaikki siinä on ottanut aikaa, mutta kauan on kuitenkin kestänyt..) ja päästään muuttamaan viikon päästä! Ihanaa kun pääsee purkamaan matkalaukut, eikä tarvii koko ajan olla "kylässä" ja miettiä onkohan nyt sopivaa tehdä sitä ja tätä, vaan kohta meillä on oma koti ja voidaan luoda omat säännöt! Tällä hetkellä ollaan Wilman sukulaisella ja hänen miehellä ja he asuukin tässä ihan tulevan kämppämme lähellä.

Photobombing

Käytiin loppuviikosta vähän leikkimässä turisteja, koska ens viikolla alkaakin semmonen armoton työnhaku kun vihdoin saadaan osote ja se hemmetin pankkitilikin avattua! Yay! Nyt ollaan nautittu Lontoosta ja käveltiinkin torstaina varmaan kymmenen kilometriä, jonka jälkeen vedettiin pienet karkkiöverit joten siinä meni sitten sekin liikunnallinen hyöty... :-D

Viikonlopun alku ollaan vaan rentoiltu, koska perjantainen tavaroiden raahaus reissu taas tänne toiselle puolelle Lontoota oli jotain semmosta, mitä en haluu enään koskaan tehdä. Oikeesti siis.. Viime kerrasta oppineena yritettiin valita nyt semmoset metroasemat missä on se "step-free access". MIKSI NIILLÄ ASEMILLA OLI SILTI PORTAITA MITÄ EI VOINUT VÄLTTÄÄ?! On oikeesti yllättävän vaikeeta yksin raahata isoa matkalaukkua, pientä kässärilaukkua sekä käsilaukkua päällään ne kaikki loput vaatteet mitä ei saanut tungettua sinne laukkuihin. No päästiin onneks perille ja nyt meillä ei oo enää tommosia matkoja jee! Syötiin hyvää (ja halpaa) sushia ja kateltiin leffoja, kun ollaa nyt kahdestaan täällä Wipan sukulaisilla viikonloppu.

Musta tuntuu, että nää mun viime aikojen postaukset on ollu aikalailla tämmöstä kuulumisten kirjottelua ja vähän enemmän päiväkirjamaista tekstiä. Mitä mieltä te ootte, vähennänkö tämmösiä vai miten? Mä en itse oikeen välitä tämmösistä blogeista, ellei niitä kirjota mun joku tuttu, mutta en oikeen tiiä mitä kaikkea mä täältä postaisin. Kun suurin osa mun kavereista ja perheestä seurailee meidän kuulumisia myös täältä, mutta plääääh. Onko antaa ideoita? Tässä postauksessa oli myös aika monta kollaasia.. Hope you don't mind!

Apua mitä ajatushyppelyä tää mun postaus onkaan, toivottavasti tästä saa jotain selvää! Me jäädään tänne oottelemaan syysmyrskyä, minkä pitäis saapua tänne joskus nyt? Ainakin tuolla tuulee aikalailla, mutta saa nähdä millanen yö tulee!

PS. Myös Wilma on alkanu kirjottamaan blogia, joten jos haluutte liittyä lukijoiksi ja seurata meidän elämää myös Wipan näkökulmasta niin klikatkaa tästä! Näin alkuun meillä on varmaan paljon samoja kuvia, koska kannetaan yleensä vaan toisen kameraa mukana, mutta asia varmaan muuttuu tässä parin viikon aikana!

Don't worry, if it's supposed to happen, it will

Mun oli tarkotus laittaa muitakin kuvia tähän, mutta ne ei jotenkin istunut tähän. Mä en tiedä mitä asiaa mulla edes on, ei olla tehty tänään senkään vertaa kun eilen. Annanpas nyt tylsän kuvan tästä "hienosta" elämästä täällä, mutta koska meillä ei oo vielä mitään rutiineja ja mä oon semmonen ihminen joka ei kestä kauaa ilman mitään tekemistä, voisin suoraan sanoa että tää makoilu vähän tylsistyttää.

Mutta silti voin sanoa, että oon aidosti onnellinen täällä. Mua hymyilyttää kaikki yksinkertaiset asiat ja naurattaa paljon. Musta tuntuu kivalta, kun tuntemattomatkin ihmiset tulee juttelemaan. Esimerkiks eilenkin me oltiin Stratfordissa ja siinä joku työntekijä tuli vaan kysymään, että mitä kieltä me puhutaan ja siinä juteltiin ja opetettiin sille suomea! Kiukuttaakin kyllä välillä, koska väsynyt ja nälkäinen Annika sekä väsynyt ja nälkäinen Wilma ei oo ehkä paras yhdistelmä. Onneks se on Wilma joka mulle kiukuttelee ja mä se joka kiukuttelee Wilmalle, koska me ehkä vielä kestetään toisiamme jotenkin :-D

Käytiin tänään ottamassa taas vähän kuvia, kun oltiin joskus puolenpäivän jälkeen (lue: kahdelta) jaksettu nousta ja laittautua. Tossa on joku kiva tekojärvilampi systeemi ja siinä sai aika kivoja kuvia, tosin tuuli oli semmonen että musta oli ehkä yks kuva sadasta semmonen missä mulla ei ollu hiukset naamalla, tai ihan kauhee ilme, koska en osaa olla vakavasti.

Mä tästä painun pikkuhiljaa nukkumaan, koska yritän vähän korjata mun unirytmiä! Herään tosin aamu aamulta aikaisemmin, mutta siltikään en saa illalla yhtään aiemmin unta.. No, meen kohta yrittämään! Täällä on muuten ihanan lämmintä, neuleella pärjää ihan hyvin päivällä ulkona, ja illallakin pelkkä nahkatakki riittää. Ihan kiva, koska syksy ei jatkunut Suomessa kovin pitkään niin on kiva, että se täällä on vielä aika alussa!

Muokkailin muuten ulkoasua pikkuisen, kuten varmaan huomasitte.. :-D Mitäs tykkäätte, vähän raikkaampi kun edellinen ja ite kun tykkään tästä tummansinisestä niin käy mulle!

Viimepäivien kuulumisia

Heippa vaan! Mä olin eilen ahkera ja päätin vihdoin raahata vähän kameraakin mukana, kun oltiin "hoitamassa asioita". Tosi ärsyttävää, että me ei tiedetä meidän tarkkaa muuttopäivää eikä meillä tällä hetkellä oo siis osoitetta täällä. Siitä johtuen me ei se saada pankkitilejä avattua, eikä ilman pankkitilejä saada oikeita puhelinliittymiä. Ja noi edelliset syyt myös vaikeuttaa työnsaantia aika paljon.. Eli kiva kierre tässä, eikä me oikeestaan voida vaikuttaa itse mihinkään.




No ollaan edes yritetty! Ollaan myös pyöritty ympäri Lontoota, myös meidän lemppariostoskeskuksessa, mutta ihme kyllä ei olla ostettu paljon mitään (lukuunottamatta hyödyllisiä juttuja)! Eilenkin kokeiltiin vaan kaikkia ihania vaatteita, mutta suurimmasta osasta kaupoista lähdettiin ihan tyhjin käsin, vaikka olis halunnu ostaa niin monta asiaa.. Rankkaa tää elämä täällä! Turisteina elellään siis nyt ainakin tää viikko, koska saadaan tietää siitä kämpästä varmaan vasta ensi viikolla.




Me värjättiin molemmat muuten hiukset illalla ja ite ainakin oon tyytyväinen että nyt on sit suunnilleen tasaväriset hiukset, vaikka näistä tulikin aika tummat. Wilmalla taas tuli melkeen mustanruskeet, mutta toivottasti ne siitä vähän haalenisi. Ei siis oikeestaan vielä kuulu mitään ihmeellistä tai jännää, koska me ei olla edes tajuttu että me ollaan muutettu tänne :-D Palailen sitten kun on taas jotain kerrottavaa!

Muuttoajatuksia

Jos joku olis sanonu mulle vuos sitten että mä tuun vuoden päästä muuttamaan ulkomaille, mä olisin nauranut ja kovaa. Olin suunnitellu jo ysillä mitä mun elämässä tapahtuu lukion jälkeen. Niissä suunnitelmissä mä olin hakenut lääkikseen, muuttanut Kuopioon ja alottanut uuden elämän. Sen sijaan mä istun lentokoneessa matkalla Lontooseen alottamaan uuden, vielä jännittävämmän elämän. Mä oon joka kerta Pariisissa ja Lontoossa ollessani unelmoinut millaista ois asua isossa kaupungissa, pukeutua just niinkun sä haluat (uskokaa tai älkää, se on vaikeeta pienellä paikkakunnalla varsinkin jos itsetunto on vuosien myötä laskenut laskemistaan), kiiruhtaa muiden ihmisten kanssa metroon kahvimuki kädessä, sekottua sinne massaan, mutta silti erottua omana itsenään. Ehkä saada itseään enemmän näkyville.

Kun ihmiset kysyy miksi me muutetaan Lontooseen, mä en tiedä mitä mä sanoisin. Mennään etsimään vastausta siihen ehkä itsekin, en nyt Wilman puolesta uskalla puhua, mutta en usko että sekään sen fiksumpaa vastausta tietää, kun sen "me halutaan kokea enemmän, mitä Suomessa on mahdollista". Kun tästä Wilman unelmasta tuli pikkuhiljaa munkin unelma (niille jotka eivät siis tienneet, Wilma on jo vuosia tiennyt että se haluaa muuttaa pois Suomesta) me päätettiin yrittää.

No sitten astuu kuvioon ne, jotka yrittää kaikin voimin pilata tän unelman meiltä. Siitä asti, kun me ollaan kerrottu ensimmäiselle ihmiselle tästä päätöksestä, me ollaan kuultu niin monia negatiivisia kommentteja. En valehtele yhtään kun sanon, että niitä epäilijöitä on edelleenkin enemmän kun niitä, jotka ihan vilpittömästi haluaa uskoa että me pärjätään täällä. "Niin no ei se raha siinä vaiheessa kauheesti paina, kun tulee koti-ikävä", "ekalla maitojunalla te varmaan tuutte takasin" "no katotaan kauan te siellä meinaatte olla". Jos tunnistit oman kommenttisi tästä joukosta, kiitos. Jokainen tommonen kommentti on saanut mut epäilemään tän koko asian järkevyyttä. Vaikka vastaan niihin nauraen, että "no katotaan", silti mun sisältä alkaa aina joku pieni ääni huhuilla että mitä hemmettiä me ollaan oikeestaan edes tekemässä? Toisaalta se on vaan entisestään lisännyt sitä halua näyttää, että kyllä me pärjätään. Haluaisin siis vaan kysyä, että kenellä ihmisellä on oikeus saada meille paha mieli siitä, että me ollaan tarpeeksi rohkeita tavoittelemaan meidän unelmia?

Ei, tästä ei varmasti tuu helppoa. Me ollaan oltu töissä, enemmän kun oltaisiin haluttu, me ollaan jouduttu sanomaan "en mä voi tulla, kun ei mulla oo rahaa" kun kaverit on kysyneet johonkin. Me ollaan uhrattu tän asian puolesta enemmän mitä me ehkä annetaan ymmärtää. Mutta silti, silti se ei oikeuta ketään lyttäämään meitä, saamaan meitä epäilemään itsejämme tai mitään muutakaan. En tiedä onko siellä taustalla kateus vai mikä, mutta ainakin kymmenen vuoden päästä voin olla onnellinen, että oon uskaltanu olla näin rohkea. En mä halua katua sitten, että miksi mä en sillon nuorena lähtenyt. Tää menolippu tulee muuttamaan meidän elämän, se tulee antamaan meille niin paljon ja varmasti opettaa meitä tavalla, jota me ei edes vielä tiedetä.

Toinen yleinen kysymys on "no millon te meinaatte tulla takaisin?" Jaa. En tiedä. Sitten kun tuntuu hyvältä? Voi olla, että se on puolenvuoden kuluttua, voi olla etten osta pelkkää paluulippua enää koskaan. Me kokeillaan siipiämme tässä maailmassa, voi olla että siitä ei tuu mitään, sitten ei tule. Ainakin me voidaan sanoa ylpeinä, että me yritettiin, me toteutettiin yksi meidän unelmista ja asuttiin ulkomailla. Mitä väliä sillä on?
Sama kai se on jatkanko mä Suomessa sitä työtä, mistä mä en nauti, vai menenkö mä ulkomaille etsimään semmosta työtä mistä mä en ehkä tykkää senkään vertaa? Mitä se on keneltäkään pois se on se mitä mä tahdon? Ymmärrän, että meidän vanhempia huolettaa vähän meidän puolesta, se on ok ja ne on vanhempia, niiden kuuluukin vähän huolehtia (mutta kyllä me pärjätään)!

Meitä on kaksi, meillä on joku kummallinen telepaattinen yhteys, me ärsytetään toisiamme yhtä paljon kun meidän sisarukset, me ymmärretään toisiamme enemmän kun mä kuvittelin, että kaverin on mahdollista. Välillä me ollaan idiootteja ja toisinaan saadaan outoja katseita, kun kukaan ei ymmärrä meitä. Mutta me pidetään yhtä ja tuetaan ihan varmasti toisiamme, koska molemmille tulee varppina niitä hetkiä kun tuntuu siltä, että maailma kaatuu niskaan.

Mitä ikinä tapahtuukin, me molemmat tiedetään ettei me olla yksin ja se tekee tästä vielä mahtavampaa! Käsi ylös kuka ei oo muka ikinä unelmoinut muuttamisesta samaan kämppään parhaan kaverin kanssa?
Tästä tuli aikamoinen sekava postaus, aluksi tän otsikkona oli nimittäin "Miksi me muutettiin Lontooseen?", mutta tää ei ehkä vastaa ihan siihen kysymykseen.. En tiedä selvensinkö tää kenellekään tätä tilannetta, me vaan haluttiin hetkeksi pois Suomesta. On upea mahdollisuus päästä näkemään ja kokemaan jotain tällästa, eikä sille tarvii mun mielestä olla mitään sen kummallisempaa syytä.

Nyt mä en osaa enää lopettaa, mutta mulla ei liiku päässä enää muuta kun noita samoja asioita ja sitä, että mä istun täällä viimesellä rivillä ja mun ohi ravaa kokoajan ihmisiä jotka menee ja tulee vessasta ja mua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, että mä valkkasin tän paikan... :-D Kommentoikaa ihmeessä jos teillä nousi jotain ajatuksia tähän aiheeseen (joka oli..?) liittyen! See you soon, puss och kram!

How's my flight?

Lentokentät on kyllä semmonen paikka, missä verenpaineen saa mukavasti koholle, jos se ei sitä jo lähtiessä ole. Mä en voi ymmärtää miksi matkustaminen saa jotkut ihmiset käyttäytymään niinkun idiootit? Alkaen ihan lähtöselvityksestä siihen asti kun sä oot päässy ulos kohdemaan lentokentältä.

Parasta oli, kun lähdin semmoseen aikaan että niin turva- kun passitarkastuksissakin oli aika pitkät jonot ja ihmiset ei ilmeisesti ymmärrä, että vaikka sitä miten tunkisi lähemmäs sitä edellä olevaa ja hänen laukkujaan, niin se jono ei liiku yhtään sen nopeammin?? Vai liikkuiskohan kuitenkin? Mulla oli luonnollisesti aika paljon tavaraa, kun olin yrittäny kerätä seuraavalla parille kuukaudelle ne tavarat mitä eniten tuun tarviimaan. Mun takana olevat matkustajat siinä huokaili kun mä ladoin niitä siihen hihnalle ja teki mieli alkaa hidastelemaan ihan sen takia vielä vähän lisää. No hillitsi sen halun, koska mäkin halusin äkkiä sinne toiselle puolelle vähän rauhottumaan.

Passista pääsin läpi ilman mitään ihmeellisiä sattumuksia, mut sittenkun istuin hetkeksi alas käytyäni Starbucksissä, noin puoli viiden aikaan siihen sattui semmonen perhe joka ihmetteli miksei heidän nimiään ymmärretä ulkomailla. No oiskohan sillä jotain tekemistä, että ne on suomalaisia nimiä? Heillä tuli sitten siinä varttia vaille viisi kauhee kiire juosta äkkiä portille, koska lento lähtee jo tunnin kuluttua!!! Joo, on siellä portilla hyvä olla ajoissa, mutta ei se kone yhtään sen nopeammin vaikka sinne juoksisi edellisenä iltana.

Tästä päästään sulavasti seuraavaan ärsytyksen aiheeseen, joka aiheuttaa ehkä oikeesti eniten niitä harmaita hiuksia mulle. Siis. Viimeksi kun me lähdettiin Wilman kanssa Lontooseen, meidän kone oli myöhässä aika paljon. Kun lopulta se tuli ja kuulutettiin, että 10 minuutin kuluttua kone on valmis vastaanottamaan matkustajia. Siis 10 minuutin. Ne edelliset matkustajat eivät edes ehtineet ulos sieltä koneestä kun nää toiset alkaa jonottaa sinne koneeseen. Sitten ne huokaili siinä jonossa kun 10 minuutin kuluttua kuulutettiin uudelleen, että nyt se kone on valmis vastaanottamaan matkustajia. Sama homma nyt, mentiin bussilla sinne koneelle ja nää ihmiset jonotti siihen bussiin ennenkun se koko bussi oli edes saapunut??
Oikeesti, kun se kone ei lähde ennenkun kaikki paikalla olevat matkustajat on päässeet koneeseen, eikä se aika kulu siellä koneessa odottaessa yhtään sen nopeammin kun jos osa malttaisi odottaa esim. seuraavaa bussia siellä terminaalissa.

Toinen samanlainen tilanne on sitten kun aletaan laskeutua. Hyvä esimerkki tästä oli perjantaina, me oltiin siis laskeuduttu (ei kovinkaan sulavasti vaan esimerkiksi mä pompahdin ilmaan siitä penkistä kun osuttiin maahan) ja jarrutettiin vielä, niin ensimmäiset ihmiset alkaa availemaan turvavöitään ja nousemaan käytävälle. SE TURVAVYÖVALO PALAA VIELÄ JA ME EI OLLA EDES JARRUTETTU LOPPUUN. Ja sitten se, kun siihen käytävälle pitää nousta seisomaan ja jonottamaan ulos koneesta ennenkun on ees ilmotettu, että me ollaan nyt laskeuduttu? Kyllä kaikki ihmiset pääsee sieltä koneesta ulos, no worries! Eikä ne matkalaukut sinne hihnalle yhtään sen nopeammin saavu, vaikka sä juoksisit sinne pää kolmantena jalkana ensimmäisenä odottelemaan.

No onneksi mä oon ite täydellinen, joten selviin aina lentokentältä toiselle todella sulavasti aiheuttamatta kenellekään muulle harmaita hiuksia. Esimerkiksi perjantaina kun yritin kasata niitä mun kässäreitä mahdollisimman nopeasti kasaan siinä turvan jälkeen, en varmastikkaan ollut kenenkään tiellä.. ;-)

Päivä mun kanssa kuvina

Mun päivä alko aikasella herätyksellä, en ees muista millon oon viimeks joutunu nousemaan seittemältä... Tai mut tuntien en kuitenkaan noussut vielä sillon, koska kaikki aamutoimethan on paljon kivempi tehä tuli hännän alla??? Tein kyllä samalla vuoden torkutusennätyksen kun torkutin vaan 18 minuuttia! Yleensä siinä menee vähän reilu tunti.. Sutasin äkkiä vähän CC voidetta naamaan ja nappasin laukkuun muutaman satsuman aamupalaksi ja sitten juoksin pää kolmantena jalkana autolle!

Ajoin nimittäin juna-asemalle ja edelleen jatkuu tää "tykkään kiireestä" teema, olin nimittäin ehtiny jo melkeen portaat alas siihen junalaiturille, kunnes tajusin ettei mulla oo parkkikiekkoa autossa.. No lähdin juoksemaan takas autolle, koska mun tuurilla oisin muuten saanut sakot ja siinä vaiheessa ei ois enää kauheena naurattanu. No - ehdin nipin napin takas junalle ennenkun se lähti puksuttamaan kohti Helsinkiä!

Nimittäin mulla oli yhdeksältä aika ripsienpidennysten laittoon! Wilma bongasi postauksen ja tarjouksen noista ripsistä Strictly Style -blogista. Mullahan oli muutama vuos sitten ripset, mutta sillonen laittaja ei tainnut olla alansa parhaasta päästä, nimittäin surullisen kuuluisa loppuhan oli se että mun ennen omat suhteellisen pitkät yläripsest oli mun alaripsiäkin lyhyemmät. Mä vannoin ja vakuutin että ei enää ikinä! Mutta tämä laittaja oli saanut paljon kehuja ja mitä juteltiin siinä aluksi (ennenkun torkahdin siihen penkkiin..) niin on kyllä paha jos heti ekaksi kokemukseksi sattuu huono laittaja. Nyt oon kuitenkin tosi tyytyväinen ja mulla kävi aikamoinen tuuri kun sunnuntai-iltana tiedustelin aikaa, sain ilmeisesti viimeisen vapaan ajan tältä viikolta! No ripsien laitossa meni vähän vajaa pari tuntia ja suuntasin siitä sitten kotiinpäin.

Kävin matkalla ostamassa itselleni uuden hamppiharjan, koska edellinen alkaa olemaan jo vähän käytetyn näköinen, heh... Sekä noita Pirkan meikinpoistoliinoja, jotka mä find out (?! en ihan oikeesti nyt keksinyt tohon mitään hyvää suomenkielistä sanaa näillä mun väsypaniikkiaivoilla, anteeksi) ihan parhaina! Sitten käväsin kotona siirtämässä mun säästötilin rahat käyttötilille ja lähdin shoppailemaan menin pankkiin niinkun sivistyneet ihmiset tekee, ja vaihdoin vähän puntia itelleni, jotta saan aluksi ruokaa etc.. Kävin samalla sanomassa vikat heipat mun työkavereille ja syömässä ehkä elämäni viimesen ilmaisen hamppariaterian?!

Kotona vitkuttelin hetken, mutta lopulta oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja viimeistellä toi pakkaaminen. Onnistuin lopulta ja enää jännätään sitä, että joudunko lentokentällä jättämään puolet tavaroista äitille jos laukku painaakin liikaa, koska mulla on nyt pieni ristiriita tästä informaatiosta paljon se laukku saa painaa!! Ja Henni mökötti kun vein tosta lattialta loputkin vaatteet minkä päällä se pystyi nukkumaan.. On muuten ollut kiva hiihtää eilinen ja tää päivä samoissa vaatteissa missä lähen huomenna, kun muut on ollu tuolla pakattuna.. :-D

Pakkaamisen jälkeen jatkoin mun tietokoneen siivousprojektia, ja nyt tästä on kadonnut n. 8000 kuvaa ja videot pitäis vielä käydä läpi! Toimii jotenkin vähän nopeemmin tää tietokone.. Yritin myös täyttää tota Kelan lappusta, mutta en oikeen pystynyt tekemään siitä muuta kun nimen ja osotteen, mutta loput jää täytettäväks sitten äitille kun mä saan ne puuttuvat tiedot, kuten osotteen, puhelinnumeron ja työpaikan sieltä Lontoosta.. Sitten lähdettiinkin Wilman kanssa käymään Jumbossa vaihtamassa sille rahaa vähän lisää ja pelastamassa sen huominen laukkukriisi tolla TB:n laukulla.. Katottiin molemmat hinta osuvasti puntina ja ihmeteltiin kassalla miksi se oli niin paljon kalliimpi kun siinä hintalapussa..

Nyt kun tulin kotiin, lisäsin laukkuun vielä pari juttua, kävin sanomassa heipat Katille ja nyt mun pitäis lisäillä parit biisit puhelimeen, siivota tää kone loppuun ja mennä nukkumaan, että ehdin taas huomenna hoitaa ne tuhat ja yks juttua mitä oon jättäny viimeselle päivälle (kuten adapterin ostaminen..)  En kuvannut ihan loppuun asti tätä päivää, koska mun piti saada tää postaus tänään tänne, seuraavaks oonkin sitten Lontoossa kun tänne kirjottelen enkä tiiä millon se tapahtuu!

Jos haluutte pysyä ajan tasalla kuulumisista, niin instagramia päivittelen varmasti useammin ja sieltähän mut löytää nimellä annikamarias!

Packing and panicking

Eilen oli ihana päivä. Lähdin heti aamusta mun siskolle ja vietettiin siellä hetken laatuaikaa saunomalla ja syömällä hyvää aamupalaa, leipomalla hyvä mutakakku.. Heti ekana Lontoossa taidan paastota pari kuukautta, kun tässä viimeviikon aikana on tullu syötyä niin kamalasti kaikkia herkkuja!! :-D Piti vähän aikaa keräillä itteään kun lähin ajelemaan kotiin, nimittäin radiosta tuli heti semmonen itkuherkkisbiisi kun pääsin liikkeelle, eikä se helpottanu yhtään sitä ikävää mikä iski jo kun lähdin siskolta. Illemmalla näin vielä Jannia ja käytiin maailman nopein reissu Ikeassa! Meidän pitäis ehkä päästä Guinnessin ennätyskirjaan, koska selvittiin sieltä ulos n. 5 minuutissa ostamalla vaan sitä mitä me etittiin.

Me oltiin epätoivosia, koska meidän piti juosta kaiken sen ihanan krääsän läpi siellä alakerrassa :'( Sniif.

Yritin alotella myös pakkaamista eilen.. Tiedättekö miten vaikeeta on miettiä mitä vaatteita tulee tarvitsemaan seuraavan vielä tuntemattoman ajan aikana? Miten hemmetissä voi pakata oman elämänsä pariin matkalaukkuun, joista toinen on kaikenlisäksi niin pieni ettei sinne mahdu paljon mitään. Kumpa tietäisin kuinka monesta vaatekappaleesta tuun ekan kuukauden aikana ajattelemaan "miksen mä ottanut tätä mukaan?" niin homma helpottuisin ihan hirveesti. Tällä hetkellä mulla on siis yks räjähtänyt suuri vaate- ja kenkäkasa mun lattialla (okei osa on läntätty nätisti tohon matkalaukun päälle) ja se räjähtää joka kerta vähän enemmän, kun etin siitä jotain tiettyä.

Sain maailman siisteimpiä suklaita mun siskolta! Niitä tosiaan oli useempi ja mun oli tarkotus syödä noita lentsikassa lohtusuklaana, koska lennän yksin mutta herkkuhimo iski ja oli ihan pakko maistaa muutamaa ;-)

Henni on sitä mieltä, että sekin pitää muistaa pakata mukaan! Se menee nukkumaan kaikkien juttujen päälle, mitä oon nyt kasannu tohon lattialle..♥

Mulla ois muutamia asioita vielä hoidettavana, mutten yksinkertasesti tiedä mistä alottaisin.. Pitäis täytellä pari lappusta, tehdä CV:t valmiksi niin, että voisin siellä Lontoossa sitten vaan lisätä niinhin osotteen ja puhelinnumeron ja wääääääääh. Miksi oon näin aikaansaamaton. Kävin mun yhden kaverin kanssa aamupalalla hampparilla ja illalla pitäis käydä vielä sanomassa heipat mun isoveljelle ja hänen kihlatulle. Tuntuu niin kamalalta, kun monet kaverit on siinä itku silmässä hyvästelemässä hetkeksi ja ite vaan seison silmät kuivina, ihan vaan siitä syystä etten mä oo vielä tajunnut että mä  oon ihan oikeesti lähössä toiseen maahan asumaan. En tajua että kohta en voikkaan vaan soittaa kaikille, että nähdäänkö. (Onnea Wilma, saat kuunnella sitä parkumista sitten varmaan useemman tunnin kun siellä Lontoossa tajuun asian joskus..)

Nyt yritän jatkaa tota pakkaamista, että pääsen joskus sinne mun veljelle! Laters alligators!

Farewell & I love me -messut

Olipas pitkästä aikaa viikonloppu täynnä tekemistä! Perjantaista lauantaihin juhlittiin meidän läksiäisiä parhaimpien kavereiden kesken Brit Awards teemalla. Päästiin siis kaikki edes kerran elämässä punaselle (kreppi) matolle kävelemään.. Vaikka aluks näytti et valmisteluja ei tehdä, koska meillä järjestäjillä meni hermot yhteen jos toiseenkiin asiaan, jotka vaan jatko pieleen menemistä ihan sama kuinka monetta kertaa yritti. Mutta loppu hyvin - kaikki hyvin!

Mun ihana työkaveri yllätti meidät tommosella Lontoo kakulla, niin hieno! ♥

Meille vähän muistoja kavereista Lontooseen! 

Naurettiin paljon ja itkettiin ihan pikkuisen, mutta hauskaa oli! Maailman eeppisin "näin ei voi käydä kun mulle" - tapahtuma alotti koko juhlat loistavasti ryhmäsiivouksella! Kuurattiin meidän keittiö siis lattiasta kattoon, ihan vaan näin huvin ja urheilun vuoksi.  Lyhyesti kerrottuna tää blondi iski blenderiin spriteä ja mansikkapoplea (ei, en ole ikinä kuullut että limu kuohuu kun ne hiilihapot menee nopeasti sekaisin? Siis sikshän niitä pulloja aina ravistellaan??). Arvaatte varmaan minkä värinen meidän valkonen keittiö oli tän jälkeen? Puhumattakaan mun ja mun takana seisseen kaverin naamoista, hiuksista, mekoista, kengistä ja sukkiksista! Kyllä siitä ihan hyvää tuli, mutta oisin mielummin juonu tätä juomaa ihan lasista, enkä nuollu pitkin meidän keittiötä, mut hei pikkuvikoja ;-) Voin muuten kertoa, että aikamoisella paineella ne litkut lenteli ympäri keittiötä! Mutta siitä selvittiin vaan epätoivosella "miks mulle aina käy näin" ilmeellä ja nauramisella.

Yllätysvieras!????

Tänään kävästiin Wilman kanssa I love me -messuilla nimittäin mulla kävi kerrankin hyvä tuuri ja voitin ihanan Inan blogista muutaman lipun! Me pyörittiin siellä hetki ja olin ihan kiva käydä kurkkaamassa noita messuja, joista on kuullut paljon kaikenlaista. Mä ostin itse ainoastaan hampaidenvalkaisukynän, mutta käytiin messujen jälkeen vielä pyörähtämässä kaupoilla ja löysin vihdoin ja viimein mulle uuden laukun! Laitan siitä erikseen muutamia kuvia, kunhan saisin sen kuvattua luonnonvalossa.

Wipa leikki muotibloggaajaa.

Niin hassua, enää viisi päivää niin me ollaan Lontoossa! Jos teillä on jotain postaustoiveita joita voisin toteutella ennen lähtöä niin kertokaa ihmeessä. Sitten kun ollaan siellä hetki oltu niin saatte varmasti postausta sisustuksesta, muuttoajatuksista ja siitä mistä kaikki lähti, siitä mitä me siellä oikein tehdään! Tällä hetkellä mun omatkin ajatukset on vähän solmussa, mutta sinne niitä lähdetään availemaan :-)